Luotettava kumppani

Mastermarkille tärkeintä on tyytyväiset asiakkaat. Tiedämme onnistuneemme, kun asiakkaamme lähestyvät meitä uuden tilauksen kanssa ja saamme jatkaa yhteistyötämme. Yksi pitkäaikaisista asiakkaistamme on Hertz, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Haastattelimme Hertzin markkinointipäällikköä Carolina Harjulinia heidän asiakkuudestaan ja yhteistyöstämme.

Pitkään jatkuva yhteistyö edellyttää asiakkaan ja myyjän välistä luottamussuhdetta. Harjulinin mukaan yhteistyö onkin aina sujunut erittäin hyvin ja he Hertzillä voivat luottaa, että kanssamme hommat hoituvat. Mastermark saa kiitosta siitä, että asiakasta kuunnellaan ja hänen toiveensa toteutetaan, joten koko prosessi tuotteen suunnittelusta sen valmistumiseen saakka on helppoa. Hertzin viimeisin tilaus oli Scoot-turvaliivi, joka oli Harjulinin mukaan heille itsestään selvä valinta, sillä syksyn saapuessa ja päivien lyhentyessä näkyvyys ulkona alkoi olla huono. Turvaliivin avulla he toivoivat ihmisten näkyvän vielä paremmin liikenteessä, olivat he sitten lenkillä, pyöräilemässä tai scoottailemassa. Turvaliivissä on valkoinen valo edessä ja punainen takana, ja sen voi myös pitää vaikka autossa mukana ja helposti vetää pään yli, mikäli autosta on noustava ulos näkyvyyden ollessa huono. ”Tämä on meidän tämän vuoden joululahja”, Harjulin kertoo.

Aiemmin Hertz on tilannut Mastermarkilta mm. messu- ja giveaway-tuotteita sekä lahjoja asiakkaille ja omalle henkilökunnalleen. Harjulin kertoo heidän olevan erittäin tyytyväisiä koko toimintaan, josta hän nostaa esiin erityisesti yksilöllisen palvelun, joustavuuden, laajan tuotevalikoiman sekä logistiikan. ”Tuotteet ovat aina sovitusti meillä. Luotamme Mastermarkiin.”

Hertz haluaa joululahjan avulla kiittää asiakkaitaan hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja kuluneesta vuodesta. Harjulin muistuttaa, että laadukas, hyvin mietitty liikelahja lämmittää lahjansaajan mieltä, ja näin ollen se on hyvä tapa ilmaista ja osoittaa arvostusta asiakasta kohtaan. Liikelahjat ovat myös hyvä tapa markkinoida ja vahvistaa brändiään. Harjulin onkin samaa mieltä siitä, että tarkkaan mietitty, valittu ja käyttöön tarkoitettu lahja muistuttaa pitkään antajastaan.

Lopuksi Harjulin haluaa vielä kiittää omaa pitkäaikaista yhteyshenkilöään Mastermarkilla. ”Hän on helposti tavoitettavissa ja hoitaa hommat loistavasti alusta loppuun asti joka kerta.”