HITTIPIPOSTA MALLISTOKSI | ALEPA

Alepa on pääkaupunkiseudulla palveleva lähikauppa, joka palvelee asiakkaita kaupunginosissa ja kortteleissa, ollen siten tärkeänä osana kunkin alueen arkea. Nykyään Alepoita löytyy noin 130, joten pitkää matkaa ostoksille ei ole juuri kellään. Aukioloajat ovat reilut, valikoimat mainiot ja ostosten tekeminen käy sujuvasti.

Alepa on Mastermarkin uusi asiakas, jolle toteutimme logotuotemalliston. Haastattelimme yrityksen ryhmäpäällikköä Tuomas Muloa heidän kokemuksistaan asiakkaanamme.

Pääkaupunkiseudulla kaupunginosissa ja kortteleissa palveleva lähikauppa tilasi aluksi pienen määrän kirkkaan keltaisia pipoja leikkisästi kaupunginosan nimellä muutamaan myymälään.

Pipoista tuli nopeasti hitti näillä alueilla ja menekki ylitti kaikki odotuksemme, kertoo Mulo.

Pipojen suuren kysynnän vuoksi seuraavassa vaiheessa päätettiin tilata jo puoleen ketjun toimipaikkoihin. Jo toistamiseen yllättänyt uniikeiden tuotteiden kysyntä johti koko ketjulle tilaamiseen sekä tuotemalliston laajentamiseen.

Mulon mukaan uniikit tuotteet ovat saavuttanut suuren suosion ja he ovat tyytyväisiä mutkattomasta yhteistyöstä sekä yllättävästä positiivisesta kysynnästä.

Mastermark yhteistyökumppanina on osallistunut ideointiin tulevien tuotteiden osalta ja tarjonnut meille innovatiivisia ajatuksia seuraaviksi kaupunginosatuotteiksi. Tuntuu, että myös Mastermarkin porukka on innostunut asiakkaidemme tapaan näihin uniikkeihin tuotteisiin, kertoo Mulo.

Mulo vakuuttaa Mastermarkin olevan luotettava kumppani, joka hoitaa asiat maaliin tilanteista riippumatta sekä kysymyksiin on aina löytynyt nopeasti vastaukset.

Olemme saaneet hienosti tietoa toimitusten tilanteista ja vaikka tilanne maailmalla on haastanut toimituksia aikataulullisesti, Mulo sanoo.